Kantarelli
Kantarelli on Tapio Wirkkalan tunnetuimpia töitä ja suomalaisen muotoilun ikoneita. Vuonna 1947 suunnitellun Kantarellin muoto ja nimi viittaavat luontoon, joka oli Wirkkalan suuri inspiraation lähde. Taidesine on muottiin puhallettu, jonka jälkeen se leikataan auki ja muovataan vapaasti. Jokainen esine viimeistellään hiojamestarin taidokkaalla viivahionnalla. Wirkkala voitti Kantarellillaan Milanon triennaalissa vuonna 1951 arvostetun Grand Prix -palkinnon.
Hangossa syntynyt Tapio Wirkkala (1915-1985) oli monilahjakkuus ja nerokas muotoilija. Wirkkalan suunnittelutyö ulottui lasimuotoilusta ja kuvanveistosta aina setelien suunnitteluun ja grafiikkaan. Hänelle myönnettiin lukuisia tunnustuksia, muun muassa kolme kultaa Milanon kansainvälisessä triennaalissa sekä vuonna 1951 että vuonna 1954.